Lakiuutiset

YM pyytää lausuntoja ympäristölupien yhden luukun mallista

Lakiluonnos ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamiseksi on parhaillaan lausuntokierroksella. Lakiluonnoksessa on kyse niin kutsutusta ”yhden luukun mallista”, jossa luvanhakija voisi hoitaa kaikki ympäristöllisiin lupiin liittyvät asiat yhden asiointipisteen kautta silloinkin, kun hanke edellyttää lupia eri ympäristöviranomaisilta. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan lakiehdotuksen tarkoituksena on sujuvoittaa lupamenettelyjä.

Yhden luukun mallissa samaa hanketta koskevat, yhtä aikaa vireille laitetut lupahakemukset käsiteltäisiin samantahtisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri lupien tietyt käsittelyvaiheet, kuten lupahakemusten täydentämisvaihe ja lupahakemuksista kuuleminen, toteutettaisiin yhtä aikaa. Myös lupapäätökset annettaisiin samaan aikaan. Luvanhakija saisi päättää, sovitetaanko lupahakemusten käsittely yhteen.

Edellytyksenä lupamenettelyjen yhteensovittamiselle olisi, että hankkeelle haettaisiin joko ympäristölupaa, vesilain mukaista lupaa tai maa-aineslain mukaista lupaa. Vähintään yhden näistä luvista tulisi sisältyä yhteensovitettaviin menettelyihin. Näiden lisäksi yhteensovittamiseen voitaisiin ottaa mukaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset rakentamista koskevat luvat, kaivoslain mukaiset luvat, kemikaaliturvallisuuslupa ja luonnonsuojelulain mukaiset poikkeamisluvat. Lakiluonnoksessa ehdotetaan myös muutoksia YVA-menettelyn ja lupamenettelyjen aiempaa paremmaksi yhteensovittamiseksi.

Jotta yhteensovittamista voitaisiin soveltaa, haettavien lupien tulee kuulua eri viranomaisten toimivaltaan. Ympäristöluvan, vesilain mukaisen luvan tai maa-aineslain mukaisen luvan myöntävä viranomainen hoitaisi lupamenettelyjen yhteensovittamiseen liittyvät viranomaistehtävät ja toimisi yhteysviranomaisena luvanhakijan suuntaan.

Luonnos hallituksen on luettavissa lausuntopalvelu.fi-sivustolla. Sivustolla voi myös jättää lausuntonsa esitysluonnoksesta. Lausunnot tulee antaa 20.3. mennessä. Lausuntokierroksen päätyttyä lakiehdotusta muokataan saadun palautteen perusteella. Viimeistelty hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi kevään 2018 aikana.

Lisätietoa hankkeesta voi lukea lakihankkeen kotisivuilta ja YM:n tiedotteesta ”Lakiluonnos ympäristölupien yhden luukun mallista lausunnolle”.


« Takaisin