Ajankohtaista

Elintarvikelaki uudistuu – lakiluonnos uudesta elintarvikelaista lausunnolle

Hallitus on lähettänyt esityksen uudesta elintarvikelaista lausunnolle. Esityksessä on ehdotettu säädettäväksi uusi elintarvikelaki, joka korvaisi voimassa olevan elintarvikelain. Kyseessä on kokonaisuudistus, joka voimaan tullessaan muuttaisi myös lain nojalla annetut alemmanasteiset säädökset.

Lakiuudistuksen tavoitteena on keventää lainsäädännöstä toimijoille ja valvontaviranomaisille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa kuitenkaan vaarantamatta elintarviketurvallisuutta. Uudistuksella pyritään myös parantamaan elintarvikelain käytettävyyttä jäsentämällä elintarvikelainsäädännön lukuisista muutoksista aiheutunutta hajanaisuutta. Samalla lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan EU-lainsäädännön nykytilaa. Johtoajatuksena uudessa sääntelyssä on EU:n elintarvikehygienia-asetukseen kirjattu periaate, jonka mukaan ensisijainen vastuu elintarvikkeiden turvallisuudesta on elintarvikealan toimijalla. Uusi elintarvikelaki antaisi toimijoille enemmän vapautta ja vastuuta elintarvikehygienian käytännön toteutukseen.

Uuden elintarvikelain tavoitteena on myös nykyistä vaikuttavampi elintarvikevalvonta. Valvonnan riskiperusteisuutta on tarkoitus korostaa ohjaamalla valvontaresursseja sinne, missä niille on eniten tarvetta. Toimivan valvonnan turvaamiseksi elintarvikevalvonnan valvontamaksuja pyritään kehittämään siten, että maksuilla saataisiin katettua nykyistä paremmin valvonnan ylläpidosta ja toimeenpanosta aiheutuvia kustannuksia. Maakuntauudistuksen myötä maakunnat huolehtisivat elintarvikevalvonnasta toimialueellaan ja voisivat periä vuosimaksua tekemästään elintarvikevalvonnasta.

Laki on tarkoitus saattaa eduskunnan hyväksyttäväksi alkuvuodesta 2019. Uusi elintarvikelaki ja sen nojalla annettavat uudistetut asetukset tulisivat voimaan 1.1.2020 eli samaan aikaan, kun elintarvikevalvonnan on tarkoitus siirtyä kunnilta maakuntiin. Lausuntoja lakiluonnoksesta voi jättää lausuntopalvelussa 17.8.2018 saakka.

Lue lisää elintarvikelain uudistuksesta valtioneuvoston julkaisemasta artikkelista.

Scroll to Top