Me lexiläiset: Marko Luttinen
Tässä juttusarjassa pääset tutustumaan Linnunmaa Lexin iloisen tiimin tyyppeihin. Tällä kertaa esittäytyy asiakkuusasiantuntija Marko Luttinen.
”Liityin Linnunmaa Lexin kasvujoukkoihin vuoden 2024 alusta alkaen ja työssäni saan olla paraatipaikalla seuraamassa organisaatioiden käytännön toimia vastuullisuuden hallinnassa.
Minulla on yli 10 vuoden kokemus myynnin parissa: suorittavassa myyntityössä, myynnin kehittämisessä ja johtamisessa sekä myyntiorganisaation HR-tehtävissä. Koulutustaustani on kaupallinen. Olen valmistunut kauppatieteiden kandidaatiksi Aalto-Yliopistosta, jonka jälkeen pidin taukoa opinnoista ja tällä hetkellä suoritan jatko-opintojani MBA-tutkinnon merkeissä.
Vastuullisuus on teema, joka nousee yhä useammin esille organisaatioiden viestinnässä ja tähän suuntaan ajaa myös alati lisääntyvä sääntely niin EU-tasolla kuin kansallisesti. Tätä kelkkaa on siis vaikea tai jopa mahdoton sivuuttaa. Olen innoissani siitä, että pääsen päivittäin keskustelemaan kyseisestä osa-alueesta ja käytännön toimista asiakkaidemme kanssa.”
TÖISSÄ: Työskentelen asiakkuusasiantuntijana Linnunmaa Lexillä ja omassa työnkuvassani pääsen tapaamaan kaiken kokoisia organisaatioita, pienistä ja ketteristä organisaatioista aina pörssiyhtiöihin asti. Asiakaskuntani koostuu niin uusista kuin olemassa olevista asiakkaistamme. Tehtäväni on auttaa organisaatioita hallitsemaan ESG-sääntelyn haasteet tarjoamalla heille käyttöön legal compliance –palveluamme.
VAPAA-AJALLA: Pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa ystävieni sekä perheeni kanssa. Lisäksi urheilu on aina ollut tärkeässä osassa elämääni ja kuntosaliharjoittelun lisäksi minut saa helposti mukaan ainakin kokeilemaan oikeastaan mitä tahansa urheilulajia. Todettakoon silti, että mailapeleissä olen suhteellisen tumpelo. Urheilulle vastapainoksi kuvailisin itseäni myös jonkin sortin kulinaristiksi ja rakastan ruoanlaittoa. Grillaus on myös lähellä sydäntäni ja minulla grillikausi starttaakin jo maaliskuussa, säiden niin salliessa.
HAUSKA FAKTA: Ennen työskentelyn aloitusta Linnunmaa Lexillä tunsin jo työkalun suhteellisen hyvin, sillä minulla oli itselläni käytössä Linnunmaa Lexiltä HR-puolen lakiseuranta- ja legal compliance -palvelu henkilöstöjohtajan tehtävässäni. Olen siis päässyt tutustumaan Lexiin niin asiakkaan näkökulmasta kuin lexiläisenä.
Parasta työssäni Lexillä x 3
- Asiakkaat
Jokainen asiakaskohtaaminen on uniikki ja parasta työssäni on se, kun asiakkaasta oikeasti näkee, miten hänen arkensa tulee helpottumaan palvelumme käyttöönoton myötä. Lakiseuranta harvoin on se kaikkein mielekkäin juttu, mutta on ollut mukava huomata, kuinka tästäkin osa-alueesta yrityspäättäjät aidosti innostuvat. - Kollegat
Vaikka olemmekin jakaantuneet ympäri Suomen, autamme aina toisiamme ja fiilistelemme onnistumisia yhdessä. Meillä on myös aidosti toimiva hupiryhmä Teamsissä, jonka toimivuutta alussa hieman epäilin, sillä olen koko työurani työskennellyt toimistolla etätyön sijaan. Lisäksi asiakkuustiimin yhteiset toimistopäivät Porvoossa ovat aina vähintäänkin hauskoja! - Vapaus
Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä ja saankin suunnitella oman työviikkoni ja sijoittaa työaikani päivään haluamallani tavalla. Meillä toki vahvasti kannustetaan sijoittamaan työaika toimistoaikoihin, mutta itselleni sopii mainiosti silloin tällöin tiettyjen toimenpiteiden teko esimerkiksi treenien jälkeen rauhassa iltaisin. Meillä jokainen työntekijä on oman vastuualueensa ammattilainen ja luottamus näkyy myös arjessa.