Ympäristönsuojelun edistäminen keskeisessä roolissa lainsäätäjän pöydällä – mikä muuttuu EHS-sääntelyssä vuonna 2022 ja sen jälkeen?

Ennalta varautuminen on olennainen osa jokaisen yrityksen vastuullisuustyötä, EHS-johtamista ja ympäristöpäällikön tehtäväkenttää. Kun tunnistaa toimintaympäristön muutokset hyvissä ajoin, on myös mahdollisuus sopeuttaa toimintaa oikea-aikaisesti. Kokosimme vuoden 2022 lainsäädäntösuunnitelman merkittävimmät ympäristöasioihin liittyvät hankkeet tähän artikkeliin.

Uusi rakentamislaki edistää kestävää rakentamista

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus sai uuden käänteen hallituksen linjauksessa. Eduskunnan käsiteltäväksi viedään syksyllä hallituksen esitys uudeksi rakentamislaiksi sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutos. Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella kumotaan nykyiset rakentamisen pykälät.

Uuden rakentamislain tavoitteena on edistää kestävää rakentamista ja rakentamisen digitalisaatiota. Rakentamislaissa on tarkoitus antaa uudet olennaiset tekniset vaatimukset rakennuksen elinkaaresta ja vähähiilisyydestä. Lakiin lisättävillä asetuksenantovaltuuksilla säädetään myöhemmin Suomen rakentamismääräyskokoelmaan lisättävät asetukset rakennuksen ilmastoselvityksestä, materiaaliselosteesta ja hiilijalanjäljen raja-arvoista.

Rakentamista pyritään myös sujuvoittamaan sulauttamalla rakennuslupa, toimenpidelupa ja toimenpideilmoitus yhdeksi lupamuodoksi, rakentamisluvaksi. Rakentamisen lupakynnystä nostetaan. Rakennushankkeen päävastuulliselle toteuttajalle säädetään vastuu toteutuksen kokonaisuudesta. Sääntely vastaa luonteeltaan rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuutta sekä suunnittelijoiden ja työnjohtajien vastuuta. Millekään osapuolelle ei säädetä vastuuaikaa. Samalla valvojaa koskevasta sääntelystä luovutaan. Rakentamisen laatua varmistetaan tiukentamalla ulkopuolisen tarkastuksen, erityismenettelyn ja laadunvarmistusselvityksen käyttöä.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022, ja laki tulisi voimaan 1.1.2024.

Kaivoslain muutoksella parannetaan kaivosten ympäristönsuojelua ja toimintaedellytyksiä

Kaivoslain uudistuksen tavoitteena on parantaa kaivosten ympäristönsuojelua ja toimintaedellytyksiä. Esityksen tarkoituksena on parantaa kaivosten paikallista hyväksyttävyyttä ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Kunnan hyväksymä kaava on kaivosluvan myöntämisen edellytyksenä. Muut elinkeinot tulee ottaa huomioon nykyistä paremmin lupaharkinnassa, Tiukennuksia ehdotetaan myös malminetsintäluvan voimassaolon jatkamista koskeviin edellytyksiin. Niillä pyritään vahvistamaan kiinteistön omistajan asemaa ja vähentämään alueen asukkaiden kokemia haittoja. Tiedonsaantioikeuksia ehdotetaan parannettavaksi vuosittain pidettävillä avoimilla yleisötilaisuuksilla. Varaussääntelyyn esitetään lisäksi useita muutoksia, muun muassa varausaluetta koskevan veronluonteisen maksun käyttöönottoa ja varausajan lyhentämistä.

Ympäristönsuojelun tasoa kaivostoiminnassa pyritään parantamaan ottamalla huomioon maisemalliset, ympäristölliset ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset lupaharkinnassa entistä paremmin. Tiukennuksia esitetään vakuussääntelyyn ja kaivostoiminnan lopettamista koskevaan sääntelyyn. Vaiheittainen sulkeminen otetaan huomioon kaivostoiminnan aikana tarkemmin ja lopullinen sulkeminen toteutetaan vastuullisesti.

Hallituksen esityksen arvioitu esittelyviikko on 24/2022.

Sähkömarkkinalain muutoksella on tarkoitus lisätä asiakkaan osallistumismahdollisuuksia

Sähkömarkkinalainsäädäntöön tehdään EU:n uuden sähkömarkkinalainsäädännön edellyttämät muutokset sekä työ- ja elinkeinoministeriön Älyverkkotyöryhmän ehdottamat muutokset älykkäästä ja joustavasta sähköjärjestelmästä. Tavoitteena on lisätä joustavuutta ja älyä sähköjärjestelmään erityisesti säästä riippuvan, uusiutuvan, sähköntuotannon osalta.

Yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on tuoda asiakas sähkömarkkinoiden keskiöön varmistamalla tämän mahdollisuus osallistua sähkömarkkinoille helposti ja turvallisesti. Esityksessä ehdotetaan myös toimenpiteitä sähkön vähittäismarkkinoilla kuluttajiin kohdistuneiden epäasiallisten sopimus- ja markkinointikäytäntöjen ehkäisemiseksi.

Muutokset yksinkertaistavat ja vahvistavat asiakkaan oikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua sähkömarkkinoille. Osallistuminen on mahdollista muun muassa säätelemällä omaa kulutusta tai tarjoamalla sähkön tuotanto- tai varastointipalveluita joko itsenäisesti tai markkinatoimijan kautta. Samalla sähkönsiirto- ja sähkönjakeluyhtiöiden mahdollisuuksia osallistua joustaville markkinoille rajoitetaan sähkömarkkinadirektiivin vaatimusten mukaisesti.

Hallituksen esityksen arvioitu esittelyviikko on 21/2022.

SUP-direktiivi tuo vielä muutoksia muovituotteita koskevaan sääntelyyn

Ympäristöministeriö jatkaa tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentämistä koskevan direktiivin eli SUP-direktiivin täytäntöönpanoa Suomessa. Uudella hallituksen esityksellä pannaan täytäntöön pääosa direktiiviin edellyttämistä lakitason muutoksista. Direktiivi edellyttää tuoteryhmästä riippuen eri toimia: kansallisia kulutuksen vähennystoimia, tuotekieltoja, tuotesuunnitteluvaatimuksia, merkintävaatimuksia, laajennettua tuottajavastuuta, kuluttajavalistusta sekä EU-raportointia.

Direktiivin edellyttämät tuotekiellot ja merkintävaatimukset on jo saatettu kansalliseen lainsäädäntöön EU:n jätesäädöspaketin täytäntöönpanoon liittyneellä jätelain muuttamista koskevalla lailla ja sen nojalla annetulla eräitä kertakäyttöisiä muovituotteita koskevalla valtioneuvoston asetuksella. Niitä on alettu soveltaa kansallisesti 23.8.2021 alkaen.

Muiden direktiivin vaatimusten täytäntöönpanon edellyttämistä lakitason muutoksista on laadittu erillinen jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamista koskeva hallituksen esitys. Lisäksi tarvitaan uutta asetustason sääntelyä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että eräitä muovituotteita koskevaa valtioneuvoston asetusta täydennetään myöhemmin myös muilla direktiivin täytäntöönpanon edellyttämillä yksityiskohtaisilla vaatimuksilla. SUP-direktiivin täytäntöönpanon lisäksi hankkeessa valmistellaan jätealan rekistereitä (ns. siirtoasiakirjarekisteri ja jätehuoltorekisteri) koskevia muutoksia jätelakiin ja valtioneuvoston asetukseen jätteistä.

Hallituksen esityksen arvioitu esittelyviikko on 35/2022.

Luonnonsuojelulain kokonaisuudistus tähtää toimivampaan sääntelyyn

Luonnonsuojelun toimintaympäristössä on tapahtunut suuria muutoksia nykyisen luonnonsuojelulain voimassa olon aikana. Luonnon monimuotoisuuden tilasta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta on saatu runsaasti uutta tietoa. Muu lainsäädäntö, ohjauskeinot ja hallinto ovat ehtineet muuttua, mutta luonnonsuojelulaki ei.

Nyt luonnonsuojelulainsäädäntöä uudistetaan kokonaisuudessaan. Hallituksen esitys uudeksi luonnonsuojelulaiksi on määrä esitellä eduskunnalle lähitulevaisuudessa. Sen tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua parantamalla lainsäädännön toimivuutta ja vaikuttavuutta. Se pyrkii myös kasvattamaan luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä. Samalla tehostetaan hallinnollisia menettelyjä. Lisäksi tavoitteena on selkeyttää luonnonsuojelulain roolia osana muuta ympäristöä koskevaa lainsäädäntöä.

Hallituksen esityksen arvioitu esittelyviikko on 19/2022.

Linnunmaa Lexin EHS legal compliance -palvelu tarjoavaa toimivat työkalut lainsäädännön vaatimusten tunnistamiseen, seuraamiseen ja vaatimusten täyttymisen arviointiin. Tutustu tästä tai ota yhteyttä myyntitiimiimme, niin sovitaan Teams-palaveri

Hanna Kiiskinen

Hanna Kiiskinen

Lakiasiantuntija (EHS)
+358 44 491 5281
hanna.kiiskinen(at)linnunmaalex.fi

Vieritä ylös