Ajankohtaista

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa, ilmoitusmenettely ja rekisteröintimenettely

Mihin toimenpiteisiin tarvitaan ympäristölupa, ja mistä lupaa haetaan? Joihinkin toimintoihin taas ei tarvita ympäristölupaa, vaan pelkkä ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle riittää. Vähäisiä ympäristöhaittoja aiheuttavissa toiminnoissa rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään korvaa lupamenettelyn. Tähän artikkeliin on koottu tiivistetysti, miten suunnistaa ympäristöluvan, ilmoitusmenettelyn ja rekisteröintimenettelyn välillä.

audit 4576720 1920
Ympäristölupa

Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukainen ympäristölupa tarvitaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille. Lupaa vaativia toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, suuret eläinsuojat ja kalankasvatus. Ympäristöluvan tarpeesta säädetään ympäristönsuojelulain 4 luvussa ja yleisestä luvanvaraisuudesta säädetään luvun 27 §:ssä. Luvanvaraista uutta toimintaa ja toiminnan olennaista muutosta ei saa aloittaa ennen luvan myöntämistä.

Ympäristöluvassa annetaan määräyksiä esimerkiksi toiminnan laajuudesta, päästöistä ja niiden vähentämisestä, maaperän ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemisestä, jätteistä ja niiden vähentämisestä, sekä toimista häiriö- ja poikkeustilanteissa. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveydellistä haittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Ympäristönsuojelulain liitteessä 1 on luetteloitu toiminnot, joilla on oltava ympäristölupa. Luvanvaraiset toiminnot jaetaan direktiivilaitoksiin (liitteen 1 taulukko 1) ja muihin laitoksiin (liitteen 1 taulukko 2). Direktiivilaitokset ovat EU:n teollisuuspäästödirektiivin (2010/75/EU) mukaisia laitoksia, joiden lupamenettely on tiukempi kuin muilla laitoksilla. Direktiivilaitoksen lupaharkinnasta säädetään ympäristönsuojelulain 7 luvussa.  

Toimivaltaisia lupaviranomaisia ovat aluehallintovirasto ja kunnan ympäristösuojeluviranomainen. Ympäristönsuojelulaissa ja ympäristösuojeluasetuksessa (713/2014) on määritelty, mikä viranomainen myöntää luvan missäkin hankkeessa. Aluehallintovirasto myöntää merkittävimmät ympäristöluvat ympäristönsuojeluasetuksen 1 §:n mukaan, sekä luvat toimintaan, johon tarvitaan sekä vesilain (587/2011) että ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Kunnan ympäristösuojeluviranomainen myöntää luvat muissa asioissa mistä säädetään ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:ssä.

Lupakäsittelyssä hakemus kuulutetaan, ja viranomaiset antavat hakemuksesta lausunnon. Asianosaiset saavat tehdä muistutuksia ja mielipiteen voivat esittää myös hankkeen vaikutusalueen asukkaat. Lupaviranomainen tekee asiassa päätöksen ja päätöksestä voi halutessaan valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen.

Ilmoitusmenettely

Ilmoitusmenettelystä säädetään ympäristönsuojelulain 10 a luvussa — toiminnanharjoittajan on tehtävä kirjallinen ilmoitus ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta ja ilmoituksenvaraiset toiminnot on lueteltu lain liitteessä 4. Ilmoituksenvaraisia toimintoja ovat esimerkiksi sahalaitos, kemikaalivarasto ja tietyt elintarvike- ja rehuteollisuuden toiminnot. Ilmoitusmenettely koskee vähäisempiä ympäristövaikutuksia aiheuttavia toimintoja, ja on näin lupamenettelyä kevyempi menettely.

Ilmoitus on jätettävä ympäristönsuojeluviranomaiselle vähintään 120 päivää ennen toiminnan suunniteltua aloittamista. Ilmoitettavat tiedot vastaavat paljon ympäristölupahakemuksessa vaadittavia tietoja ja näiden tietojen perusteella viranomainen antaa valituskelpoisen päätöksen. Päätöksen noudattamista valvotaan samoin kuin ympäristöluvan noudattamista.

Toimivaltainen viranomainen ilmoitusmenettelyssä on lähes aina kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Aluehallintoviranomainen käsittelee ainoastaan tietyt ilmoitukset, esimerkiksi suurempien kemikaalivarastojen toiminnan ilmoitukset, ja niistä on säädetty ympäristönsuojelulain 115 a §:ssä.

Ilmoituksenvarainen toiminta on tietyissä tapauksissa luvanvaraista mistä säädetään tarkemmin ympäristönsuojelulain 29 a §:ssä.

Rekisteröintimenettely

Toiminnan rekisteröinnistä säädetään ympäristönsuojelulain 11 luvussa, ja rekisteröitävistä toiminnoista säädetään lain liitteessä 2. Rekisteröitäviä toimintoja ovat esimerkiksi nestemäisten polttoaineiden jakeluasemat, asfalttiasemat, keskisuuret energiantuotantolaitokset, kemialliset pesulat ja betonituotetehtaat.

Rekisteröinti on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 60 päivää ennen toiminnan aloittamista. Kun kyseessä on keskisuuri energiantuotantolaitos, rekisteröinti on tehtävä 30 päivää ennen toiminnan aloittamista. Rekisteröinti on ainoastaan kirjaamistoimenpide, jossa ei anneta määräyksiä tai tehdä hallinnollista päätöstä.

Rekisteröitävistä toiminnoista säädetään tarkemmin toimialakohtaisissa valtioneuvoston asetuksissa — esimerkkeinä valtioneuvoston asetus eräiden orgaanisia liuottimia käyttävien toimintojen ja laitosten ilmaan johdettavien päästöjen rajoittamisesta (64/2015) ja valtioneuvoston asetus asfalttiasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista (846/2012). Asetuksissa säädetään myös rekisteröinti-ilmoituksen sisältövaatimuksista.

Asetusten tarkoituksena on yhtenäistää toiminnalta edellytettäviä ympäristönsuojeluvaatimuksia. Ympäristönsuojeluviranomainen valvoo, että toiminnassa noudatetaan kyseisiä vaatimuksia.

Rekisteröitävä toiminta on tietyissä tapauksissa luvanvaraista ja siitä säädetään ympäristönsuojelulain 30 §:ssä.

Lue lisää:

Ymparisto.fi – Luvat, ilmoitukset ja rekisteröinti

Hanna Kiiskinen

Hanna Kiiskinen

Lakiasiantuntija (EHS)
+358 44 491 5281
hanna.kiiskinen(at)linnunmaalex.fi

Scroll to Top