LAKI-SUOMI-LAKI – Lainsäädäntösanaston ABC

Lakiasioihin keskittyvissä kirjoituksissa ja puheissa vilahtelevat tiheästi tietyt käsitteet ja termit, joiden merkitykset saattavat joskus mennä sekaisin tai jäädä hämäriksi. Tässä kirjoituksessa käydään läpi joitakin keskeisiä lainsäädäntöön liittyviä peruskäsitteitä ja valotetaan hieman niiden asemaa oikeudellisessa järjestelmässämme.

Laki on aina säädös, mutta säädös ei ole aina laki

Säädös on yleisnimitys, jolla tarkoitetaan monenlaisia kirjoitettuja lakeja ja asetuksia. Kansallisia, eli suomalaisia, säädöksiä ovat esimerkiksi lait ja asetukset. EU-tason säädöksiä puolestaan ovat muun muassa EU:n asetukset ja direktiivit. Näiden lisäksi Suomi on sitoutunut moniin valtioiden välisiin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka ovat myös meillä vaikuttavaa lainsäädäntöä. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimusta käytetään Suomessakin oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa.

Kotimaisia säädöksiä on erilaisia ja eritasoisia

Laki

Lait muodostavat kansallisen säädöshierarkiamme ylimmän tason. Laki tarkoittaa eduskunnan hyväksymää säädöstä, eli eduskuntalakia. Lait on yleensä helppo tunnistaa siitä, että niiden nimessä esiintyy sana laki. Joissakin tapauksissa sana laki on kuitenkin korvattu sanalla kaari. Esimerkiksi maakaari (540/1995) on nimestään huolimatta aivan vastaava laki kuin vaikkapa ympäristönsuojelulaki (527/2014).

Asetus

Kansallisessa säädöshierarkiassa lakeja seuraavat asetukset. Asetus on säädös, jonka voi antaa tasavallan presidentti, valtioneuvosto tai ministeriö. Asetuksen antaminen perustuu aina valtuutukseen, joka voi pohjautua perustuslakiin tai jonkin lain nimenomaiseen säännökseen. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 206 §:ssä todetaan, että tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella. Tämän valtuutussäännöksen nojalla on annettu maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999). Asetuksen antaja näkyy usein myös sen nimestä, esimerkiksi valtioneuvoston asetus energiakatselmuksista (20/2015) tai ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatodistuksesta (1048/2017).

Päätökset ja määräykset täsmentävät lakia tai asetusta

Lakien ja asetusten lisäksi esimerkiksi ministeriöt voivat antaa jostakin asiasta päätöksiä, jotka yleensä täsmentävät yleispiirteisempää lakia. Päätösvaltaa voidaan luovuttaa myös viranomaisille. Tällöin laissa on erikseen maininta, että tästä asiasta voidaan antaa tai annetaan erillinen päätös. Tätä kutsutaan valtuutussäännökseksi, eli säännöksellä annetaan ”alemmalle tasolle” valtuutus säätää jostakin asiasta. Esimerkiksi Verohallinto antaa vuosittain tarkemmat määräykset verovapaiden matkakustannusten korvausten perusteista. Varsinaisessa tuloverolaissa ei asiasta säädetä, vaan valtuutus on näin annettu Verohallinnolle.

EU-sääntely velvoittaa yhtä lailla kuin kotimainenkin

EU:n asetukset ja direktiivit julkaistaan Euroopan unionin virallisen lehden (EUVL) L-sarjassa (lainsäädäntö) ja numeroidaan. Vuoden 2015 alusta lukien numeroinnissa on noudatettu tapaa, jossa alueen (EU) jälkeen mainitaan säädöksen antamisvuosi ja siitä vinoviivalla erotettuna säädöksen juokseva numero*. Esimerkiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/852, annettu 17 päivänä toukokuuta 2017, elohopeasta ja asetuksen (EY) N:o 1102/2008 kumoamisesta. EU-säädösten nimet ovat usein hyvin pitkiä ja monimutkaisia, ja Lexin lakikirjastoissa niistä käytetäänkin otsikkotasolla selkeyden vuoksi lyhyempiä ja sisältöä kuvaavia ”lempinimiä”. Äsken mainittu asetus esimerkiksi on elohopea-asetus (EU). Lakikirjastoista EU-asetukset on helppo tunnistaa niiden nimen perässä olevasta (EU)-merkinnästä.

Asetukset

Asetukset tulevat voimaan kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa heti kun ne on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä tai säädettynä voimaantulopäivänä. Asetukset ovat Suomessa voimassa sellaisenaan ja niitä voidaan soveltaa tuomioistuimissamme. EU-lainsäädäntö kumoaa kaikki sen kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säädökset. Lisäksi EU:n perussopimukset kieltävät asetusten kanssa ristiriidassa olevien lakien säätämisen.

Direktiivit

Asetuksista poiketen direktiivit on pantava erikseen toimeen kansallisesti. Direktiivit eivät suoraan muuta Suomen lainsäädäntöä, vaan antavat lainsäätäjälle toimintaohjeita. Lainsäätäjän (eli eduskunnan) velvollisuus on toteuttaa direktiivin sisältö Suomen lainsäädännössä, mutta toteuttamiskeinot ovat vapaasti valittavissa. Joskus Suomen lainsäädäntö täyttää direktiivin vaatimukset jo valmiiksi, eikä mitään lainsäädäntötoimia tarvita.

Päätökset

Päätökset sitovat vain niitä tahoja, joille ne on osoitettu. Päätös voi koskea esimerkiksi yksittäistä EU-maata tai yritystä. Päätöksiä sovelletaan sellaisenaan.

*EU-säädösten numerointi on kuvattu tässä kirjoituksessa hieman yksinkertaistaen. Ennen vuotta 2015 annettujen säädösten numeroinnissa noudatettiin erilaista tapaa. Lisäksi joillakin EU-säädöksillä saattaa olla kaksi numeroa. Muitakin poikkeuksia numeroinnissa esiintyy.

Säädöksen rakenne – mitä kaikkea suomalaiseen säädökseen mahtuu?

Lait ja asetukset julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa ja numeroidaan. Numerointi koostuu säädöksen numerosta ja siitä vinoviivalla erotetusta vuosiluvusta. Esimerkiksi kemikaalilaki (599/2013) on annettu vuonna 2013, ja se on ollut kyseisen vuoden 599. säädöskokoelmassa julkaistu säädös. Joka vuosi säädöskokoelmassa julkaistaan arviolta 1 200–1 800 erilaista säädöstä.

Kaikkien kansallisten säädösten rakenne noudattaa samaa kaavaa, johon kuuluu säädöksen nimi, johtolause, yksi tai useampi pykälä sekä voimaantulosäännös. Johtolauseessa mainitaan säädöksen antanut toimielin ja säätämismuoto. (Linnunmaa Lexin lakikirjastojen säädöksistä on jätetty pois sekä johtolause että pykälien jälkeen oleva päiväys ja allekirjoitukset.)

Pykälillä on tietty vakiintunut järjestys. Säädöksen alkupuolella ovat yleensä tarkoitusta, soveltamisalaa ja määritelmiä koskevat säännökset. Niitä seuraavat säädöksen aineelliset eli sisällölliset säännökset.

Voimaantulosäännös kertoo, milloin kyseinen säädös tulee voimaan ja milloin sitä aletaan soveltamaan. Säädös voi siis olla voimassa ilman että sitä vielä sovelletaan. Tätä kutsutaan siirtymäsäännökseksi – lakia aletaan käytännössä soveltamaan esimerkiksi vasta vuoden päästä, mutta se on jo julkaistu ja on teknisesti voimassa. Siirtymäsäännös ei välttämättä koske koko säädöstä, vaan säädöstä voidaan esimerkiksi soveltaa heti vain tietyin osin, ja määrätyn ajan päästä toiselta osin.

Säädöksen tärkein osa ovat pykälät. Pykälät numeroidaan arabialaisin numeroin, esimerkiksi 3 §. Yleensä pykälät otsikoidaan, mutta varsinkaan lyhyissä säädöksissä niin ei aina tehdä. Pykälät voidaan jakaa momentteihin, eli käytännössä tekstikappaleisiin. Momentteja ei yleensä numeroida, ja ne voidaan edelleen jakaa kohtiin ja kohdat alakohtiin. Kohdan tunnistaa siitä, että sitä edeltää johdantokappale, joka päättyy kaksoispisteeseen. Kohdat myös numeroidaan, ja kohtien alakohdat merkitään pienaakkosin.

Esimerkki yksittäisen pykälän rakenteesta: pykälä jaetaan momentteihin, jotka voidaan vielä jakaa kohtiin. Kohdilla voi joskus lisäksi olla omia alakohtiaan, jotka merkitään pienaakkosin, esim. ”4 kohdan a alakohta”.

Säännös on käsite, joka menee helposti sekaisin säädöksen kanssa. Säännös tarkoittaa tekstistä ilmenevää yksittäistä käskyä, kieltoa tai lupaa. Säädöksessä on siten useita säännöksiä. Yhdessä pykälässäkin voi olla useita säännöksiä, samoin jopa yhdessä lauseessa. Joskus taas säännös ilmenee useasta eri lainkohdasta, jotka saattavat sisältyä eri lakeihinkin.

Lisäksi yksittäinen säädös voidaan vielä jaotella lukuihin tai osiin, joiden alle pykälät kuuluvat. Näiden voidaan sanoa olevan eräänlaisia ”väliotsikoita” säädöksen rakenteen selkeyttämiseksi. Luvut numeroidaan arabialaisin numeroin ja osat roomalaisin numeroin.

Esimerkki osakeyhtiölain rakenteesta: laki on jaettu osiin, joiden alle sijoittuvat luvut. Vasta lukujen alla ovat varsinaiset lakipykälät.

EU-säädökset ovat rakenteeltaan kotimaisia monimutkaisempia

EU-säädösten rakenne on hieman monimutkaisempi kuin kansallisten säädösten. Säädöksen nimen jälkeen tulee johdanto-osa, joka sisältää tyypillisesti viittauksia muihin säädöksiin ja valmisteluasiakirjoihin sekä kertoo säädöksen oikeusperustan. Lexin lakikirjastoihin näitä johdanto-osioita ei ole sisällytetty, mutta niiden sisältämiä tietoja tuodaan usein esille säädöksiin liittyvissä asiantuntijakommenteissa. Johdanto-osan jälkeen seuraavat artiklat, jotka vastaavat kansallisten säädösten pykäliä.

Laajoissa säädöksissä artiklat voidaan ryhmitellä osiin, osastoihin, lukuihin ja jaksoihin. Yksittäinen artikla voidaan edelleen jakaa kohtiin, alakohtiin, luetelmakohtiin ja virkkeisiin. Artiklan kohdat vastaavat kansallisten säädösten momentteja, mutta ne voivat olla joko numeroituja tai numeroimattomia. Alakohdat voivat sisältää alakohtia, joissa käytetään useita erilaisia merkintätapoja. Alakohtien alakohdat voidaan merkitä joko arabialaisin numeroin, pienin kirjaimin tai pienin roomalaisin numeroin. Joskus käytetään myös luetelmakohtia, joita edeltää ranskalainen viiva.

Esimerkki varsin polveilevasta EU-säädöksestä, jolla muutetaan toista säädöstä. Onneksi Lexin asiantuntijat suomentavat tämänkin lakimuutoksen sinulle!

Asetusten viimeinen artikla sisältää voimaantulo- ja mahdolliset siirtymäsäännökset, minkä jälkeen tulee vielä vakiovirke, missä todetaan asetuksen olevan kaikilta osiltaan velvoittava ja jäsenvaltioissa sellaisenaan sovellettava.

Direktiiveissä on voimaantulo- ja siirtymäsäännösten jälkeen vielä erillinen osoitusartikla, jossa mainitaan, kenelle direktiivi on osoitettu (tyypillisesti kaikille jäsenvaltioille).

Samuli Tiirikainen

Samuli Tiirikainen

Lakiasiantuntija (EHS)
+358 44 491 9182
samuli.tiirikainen(at)linnunmaalex.fi

Vieritä ylös