Ajankohtaista

Bisnestä pandemian aikaan – koronavirus muuttaa taloutta ja työlainsäädäntöä

Koronaviruksen aiheuttamat muutokset kurittavat taloutta ja tuntuvat lähes kaikissa yrityksissä. Hallitus julkisti 20.3. toimenpidepaketin, jolla pyritään tukemaan yritystoimintaa ja turvaamaan työpaikkoja kaikilla aloilla. Tässä kooste toteutettavista toimista.

Bisnesta pandemian aikaan

Maksuton webinaari koronaviruksen ja poikkeusolojen vaikutuksista yritystoimintaan ja työlainsäädäntöön 26.3. kello 13. Lue lisää ja ilmoittaudu tämän artikkelin alta.

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot vaikuttavat laajasti talouteen Suomessa ja maailmalla. Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n, mukaan lähes 90 % yrityksistä näkee koronan synnyttämän tilanteen haittaavan liiketoimintaansa. 

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt esittivät 18.3. hallitukselle listan toimista yritysten tukemiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi. Hallitukseen vetosi omalla 10 kohdan listallaan myös joukko yritysvaikuttajia.

Hallitus antoi perjantaina 20.3. lisätalousarvioesityksen ja julkisti samalla uudet toimet, joilla se aikoo tukea maan taloutta, yritystoimintaa ja työntekijöiden asemaa koronaviruksen aiheuttamassa kriisissä. Toimenpidelista vastaa pitkälti työmarkkinajärjestöjen ehdotuksia.

Rahoitusta ja työlainsäädännön muutoksia koskevat toimet toteutetaan nopealla aikataululla ja valmistelu alkaa välittömästi. Yrityksiä velvoittavan työlainsäädännön muutoksia valmistellaan parhaillaan pääosin työ- ja elinkeinoministeriössä ja palkansaajien työttömyysturvaa koskevia muutoksia sosiaali- ja terveysministeriössä.

Lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia koskevat muutokset tulevat voimaan määräaikaisina ja niiden nyt päätetty kesto on kolme kuukautta. Väliaikaista työlainsäädäntöä sovelletaan kaikilla toimialoilla.

Yritystoimintaa ja työlainsäädäntöä koskevat muutokset
 
1. Rahoitusvaltuuksien kasvatus

Hallitus esittää Finnveran kotimaan rahoitusvaltuuksien nostamista nykyisestä 4,2 miljardin euron enimmäismäärästä 12 miljardiin euroon. Korotus mahdollistaa 10 miljardin euron lisärahoituksen yrityksille. Lisäksi hallitus aikoo nostaa Finnveralle maksamansa luotto- ja takaustappioiden korvausosuuden 50 prosentista 80 prosenttiin.

Business Finlandin avustusvaltuutta lisätään 150 miljoonaa euroa käytettäväksi nopeisiin yrityksiä tukeviin toimiin. Business Finland avasi 19.3. kaksi uutta rahoituspalvelua, jotka on suunnattu pk- ja midcap-yrityksille. Kohteena ovat ainakin matkailu, luovat ja esittävät alat sekä kaikki toimialat, joihin koronavirustilanne vaikuttaa. Ensimmäiset rahoituspäätökset tehdään 20.3.

ELY-keskusten yritysten kehittämishankkeiden myöntämisvaltuutta lisätään 50 miljoonaa euroa. Lisävaltuus käytetään koronaviruksesta aiheutuvien vaikutusten hallintaan ja ehkäisemiseen myönnettäviin avustuksiin erityisesti palvelualoilla, mutta tarpeen mukaan myös muilla toimialoilla.

2. TyEL ja YEL-maksujen helpotukset

Työeläkeyhtiöille tulee mahdollisuus pidentää työeläkemaksujen ja yrittäjän eläkevakuutusmaksujen maksuaikaa kolmeen kuukauteen. Sosiaali- ja terveysministeriö teki 19.3. päätöksen, jolla työeläkeyhtiöille tulee mahdollisuus pidentää työnantajien ja yrittäjien pyynnöstä työeläkemaksujen (TyEL) sekä yrittäjän eläkevakuutusmaksujen (YEL) maksuaikaa kolmeen kuukauteen. Samat muutokset koskevat myös maatalousyrittäjien (MyEL) ja merimiesten (MEL) eläkemaksuja.

Hallitus toteuttaa lisäksi yksityisen sektorin työnantajan työeläkemaksun tilapäisen alennuksen työmarkkinajärjestöjen esityksen mukaisesti. Tilapäinen alennus on 2,6 prosenttiyksikköä. Se toteutetaan mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään 1.6., ja muista muutoksista poiketen alennus on voimassa vuoden 2020 loppuun eli 31.12. saakka. Maksun alentamiseen käytetään työeläkejärjestelmän EMU-puskuria ja se kompensoidaan korottamalla työnantajan maksua tilapäisesti vuosina 2022–2025.

Samalla parannetaan yritysten mahdollisuuksia maksaa työeläkevakuutusmaksunsa takaisinlainauksella siten, että Finnvera antaa yrityksille takaisinlainauksen edellyttämiä vakuuksia.

3. Lomautuslainsäädännön muutokset

Yhteistoimintalain vähimmäisneuvotteluaikoja lyhennetään lomautustilanteessa nykyisestä 14 päivästä ja nykyisestä kuudesta viikosta viiteen päivään. Työsopimuslain mukaista 14 päivän lomautusilmoitusaikaa lyhennetään viiteen päivään.

Lomautusoikeus laajennetaan koskemaan toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden ohella samassa laajuudessa myös määräaikaisia työsopimuksia.

Lisäksi hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat todenneet, että nykytilanne täyttää yhteistoimintalain 60 §:ssä säädetyn poikkeuksellisen tilanteen kriteerit. Näin ollen yrityksillä on mahdollisuus lomautuksiin jo ennen yt-neuvottelujen päättymistä. Arvio tehdään kuitenkin tapauskohtaisesti. Kun perusteita poikkeamiselle ei enää ole, työnantajan on viivytyksettä käynnistettävä yt-neuvottelut.

4. Irtisanomista ja koeaikapurkua koskevat muutokset

Jos työntekijä on irtisanottu koronaepidemiaan liittyvien väliaikaisten työlainsäännön muutosten aikana, työnantajan takaisinottovelvollisuutta pidennetään 9 kuukauteen.

Yrityksille sallitaan työsuhteen purku koeaikana myös tuotannollisella ja taloudellisella perusteella. Samalla säädetään, että koeaikapurussa ei muodostu työttömyysturvan karenssia eikä omavastuupäiviä.

5. Työttömän ja lomautetun aseman parantaminen

Lomautustilanteessa työntekijällä on oikeus työttömyysturvaan sekä oikeus purkaa työsopimus määräaikaisuudesta huolimatta.

Työttömyysturvan omavastuupäivät poistetaan sekä lomautuksia että irtisanomisia koskien. Työttömyysturvan enimmäisaika ei kulu lomautusten aikana.

Työntekijöiden ohella yrittäjät ja freelancerit yritysmuodosta riippumatta saavat oikeuden työttömyyspäivärahaan. Yritystoiminnan edellytysten tilapäisluonteinen heikentyminen koronan vuoksi on peruste arvioida yritystoiminta työllistävyydeltään sivutoimiseksi yritystoiminnaksi, jonka perusteella henkilöllä on oikeus työttömyysetuuteen. Päätoimisesti työllistyneen yrittäjän työttömyysetuuden saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Malli on joustava ja toimii yrittäjän omalla ilmoituksella.

6. Yritysten neuvontapalvelujen vahvistaminen

Yrittäjille suunnatun Talousapu-neuvontapalvelun  toimintakykyä vahvistetaan 500 000 eurolla ja toteutetaan valtakunnallinen toimintamalli talous- ja maksuvaikeuksiin joutuneille yrittäjille.

Maksuton webinaari koronaviruksen ja poikkeusolojen vaikutuksista yritystoimintaan ja työlainsäädäntöön 26.3. kello 13

Webinaari: Poikkeusolot yritystoiminnassa ja työlainsäädännön muutokset

Aika: Torstaina 26.3.2020 kello 13 (kesto 45 minuuttia)
Järjestäjä: Linnunmaa Lex Oy
Lakiasiantuntija Tarja Anunti (finanssi- ja työoikeus)

  • Miten poikkeusolot ja valmiuslaki vaikuttavat yritystoimintaan?
  • Mitä yrittäjän täytyy nyt tietää eläkemaksuista, yt-neuvotteluja ja irtisanomisia koskevasta lainsäädännöstä?
  • Mitä kanavia yritys voi käyttää koronan aiheuttamissa taloudellisissa vaikeuksissa?

Ilmoittaudu mukaan lähettämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi osoitteeseen palvelu@linnunmaalex.fi. Otsikoi viestisi ”Ilmoittautuminen webinaariin 26.3.”

Ilmoittautua voit keskiviikkoon 25.3. kello 13 saakka. Lähetämme sinulle webinaarin ilmoittautumislinkin viimeistään webinaaria edeltävänä päivänä.

Webinaarin osallistujien henkilötietoja käsitellään tietosuojaselosteemme  mukaisesti. Henkilötietoja voidaan käyttää esimerkiksi palveluidemme markkinoinnissa lähettämällä osallistujille markkinointiviestejä. Huomioithan, että Skypen teknisten rajoitusten vuoksi osallistujien nimet ja sähköpostit näkyvät kutsulistalla kaikille osallistujille.

Tarja Anunti

Tarja Anunti

Lakiasiantuntija
HTK (oikeustieteet)

+358 40 809 8664
tarja.anunti(at)linnunmaalex.fi

Scroll to Top