Ajankohtaista

Elintarvikelain kokonaisuudistus ei toteutunut – nyt ehdotetaan muutoksia vanhaan lakiin

Aiemmin keväällä 2019 valmisteltiin elintarvikelain kokonaisuudistusta. Uudistus ei sellaisenaan toteutunut, mutta nyt ehdotetaan tehtäväksi joitakin tuolloin valmisteltuja säädösmuutoksia voimassa olevaan elintarvikelakiin (23/2006). Ehdotetut muutokset kumpuavat EU-lainsäädännön edellyttämien muutosten tekemisestä ja käytännön valvontatyössä tunnistetuista kehityskohteista ja epäkohdista.

Elintarvikelain muutos

Omavalvontasuunnitelmasta luovutaan – lisäksi ehdotetaan hygieniapassiin liittyviä muutoksia

Ehdotuksessa esitetään omavalvontasuunnitelmasta luopumista. Omavalvontasuunnitelman sijaan laissa säädettäisiin, että toimijalla on jatkossa oltava järjestelmä, jonka avulla toimija ”tunnistaa ja hallitsee toimintaansa liittyvät vaarat ja varmistaa, että elintarvike ja elintarvikekontaktimateriaali, alkutuotantopaikka ja elintarvikehuoneisto sekä elintarvikealan toiminta täyttävät niille elintarvikemääräyksissä asetetut vaatimukset.” Omavalvonnan tulokset on kuitenkin edelleen dokumentoitava.

Velvoitteet voisi täyttää muun muassa toteuttamalla elintarviketurvallisuusjärjestelmä, laadunhallintajärjestelmä, viranomaisen arvioima hyvän käytännön ohje taikka yhdistelmä näistä tai toimijan työohjeet.

Hygieniapassiin liittyvää terminologiaa yhdenmukaistettaisiin yleiskielessä vakiintuneiden termien kanssa. Ehdotuksen mukaan nykyiset termit osaamistodistus, osaamistestaaja ja osaamistesti korvattaisiin vastaavasti termeillä hygieniapassi, hygieniapassitestaaja ja hygieniapassitesti.

Lakiin ehdotetaan lisättävän vaatimus toimijan luotettavuudesta

Lakiin ehdotetaan lisättävän muun muassa uusi vaatimus elintarvikealan toimijan luotettavuudesta. Lain mukaan toimijaa ei pidettäisi luotettavana, jos tämä on kolmen arviota edeltävän vuoden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisen.

Luotettavuusarviointiin vaikuttaisi myös toimijan taloudellinen tilanne ja toimintahistoria: toimija voi olla kykenemätön vastaamaan veloistaan tai hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan elintarvikealalla.

Uusia pakkokeinoja lainvastaisen toiminnan estämiseksi

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pakkokeino, joka mahdollistaa tarvittaessa toiminnan keskeyttämisen. Jos toiminta on olennaisesti elintarvikemääräysten vastaista, voi valvontaviranomainen keskeyttää tai lopettaa alkutuotannon ja elintarvikealan toiminnan ilmoitetussa alkutuotantopaikassa ja elintarvikehuoneistossa. Lisäksi toiminta voidaan keskeyttää, jos toimija ei ole noudattanut elintarvikelain 55 ja 56 §:n nojalla annettuja määräyksiä tai kieltoja.

Lisäksi Ruokavirastolle ehdotetaan oikeutta internetsivuston sulkemiseen. Ruokavirasto voisi määrätä internetsivuston suljettavaksi, jos sen välityksellä myytäväksi tarjottava elintarvike tai siitä annetut tiedot ovat sellaiset, että ne aiheuttavat tai niiden voidaan olettaa aiheuttavan vaaraa ihmisten terveydelle tai jos sivustolla esitetyt tiedot ovat muulla tavalla elintarvikemääräysten vastaisia.

Etsitkö tietoa elintarvikelainsäädännöstä tai sen muutoksista? Työskenteletkö esimerkiksi laatupäällikkötehtävissä? Tutustu toiminnalliseen lakiseurantapalveluumme, josta löydät lakien velvoitteet ja muutokset helposti, asiantuntijoidemme kommentoimana.

 

Lue lisää:

Ehdotus on kokonaisuudessaan luettavissa tästä (pdf). Ehdotuksen mukaan lain olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020.

Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan elintarvikelain kokonaisuudistus on edelleen suunnitteilla. Kokonaisuudistuksella selkeytettäisiin elintarvikelain suhdetta EU-lainsäädäntöön. Lisäksi valvonnan painopiste siirrettäisiin selkeämmin elintarvikehuoneistojen valvonnasta elintarviketoiminnan valvontaan.

Scroll to Top