Oikeudenkäynti hallintoasioissa uudistuu – uusi laki voimaan 2020 alussa

Uudella oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetulla lailla pyritään täsmentämään sääntelyä, yhtenäistämään käytäntöjä ja saattamaan oikeudenkäynnin osapuolet paremmin tietoisiksi oikeuksistaan sekä velvollisuuksistaan.

Eduskunta hyväksyi 19.2.2019 uuden lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019). Laki tulee voimaan 1.1.2020 ja samalla kumotaan hallintolainkäyttölaki (586/1996).

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettu laki (808/2019) tulee voimaan 1.1.2020 ja kumoaa samalla aiemman hallintolainkäyttölain (586/1996). Oikeudenkäynnit hallintoasioissa voivat koskea esimerkiksi verotusta, ympäristölupia, julkisia hankintoja, kansainvälistä suojelua tai sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Uudistuksen tarkoituksena on esitöiden (HE 29/2018) mukaan täsmentää hallintolainkäytön sääntelyä, tehostaa oikeudenkäyntimenettelyä hallintotuomioistuimissa ja vahvistaa korkeimman hallinto-oikeuden asemaa nykyistä enemmän ennakkopäätöstuomioistuimeksi. Pyrkimyksenä on kehittää yleisiä prosessisäännöksiä niin, että ne olisivat informatiivisemmat ja vastaisivat paremmin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.

Osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien selkiyttäminen

Lain esitöiden mukaan aiemman sääntelyn yleispiirteisyyden ongelmana on ollut se, hallintoprosessia ei tunneta riittävästi hallintotuomioistuinten ulkopuolella. Tavoitteena on, että oikeudenkäynnin osapuolet olisivat jatkossa nykyistä paremmin selvillä prosessuaalisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan hallintoasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä.

Uudistuksessa on huomioitu muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö ja hallintoprosessille Euroopan unionin lainsäädännössä asetetut vaatimukset.

Huolimatta täsmennyksistä, oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettu laki on sitä edeltäneen hallintolainkäyttölain tavoin yleispiirteinen. Yleislakia sovelletaan yleisten hallintotuomioistuinten toimivaltaan kuuluvissa asiaryhmissä, hallintolainkäyttöasioiden käsittelyssä erityistuomioistuimissa ja muutoksenhakulautakunnissa.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain tuomat keskeisimmät muutokset ovat:

  • Valitusoikeus yleissäännöksenä
    Valituksia koskevaan 2 lukuun sisältyy yleissäännös, jonka mukaan hallintopäätöksestä eli viranomaisen hallintoasioissa tekemästä ratkaisusta saa valittaa riippumatta hallintopäätöksen tekijän organisatorisesta asemasta. Tarkoituksena on varmistaa, ettei yksilön oikeuksia tai velvollisuuksia koskeva hallintopäätös jää valitusoikeuden ulkopuolelle. Yleissäännös vähentää tarvetta valitusoikeutta koskeviin erityissäännöksiin.

  • Hallintoriita toissijainen
    Lain 20 §:ssä täsmennetään hallintoriitaa koskevia säännöksiä aiempaan sääntelyyn verrattuna ja korostetaan hallintoriidan toissijaisuutta suhteessa valitukseen. Asiaa ei käsitellä hallintoriita-asiana, jos se voidaan ratkaista hallintopäätöksellä tai perustevalitukseen annettavalla päätöksellä. Hallintoriitana käsitellään riita, joka on laissa säädetty ratkaistavaksi hallintoriitana. Hallintoriitahakemus on toimitettava hallinto-oikeuteen viiden vuoden kuluessa siitä, kun asia on tullut riitaiseksi. Määräaika vastaa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädettyä julkisen saatavan vanhentumisaikaa ja perustevalituksen määräaikaa.

  • Viranomaisen oikeudet ja velvollisuudet
    Uuden lain säännöksissä on huomioitu se, että oikeudenkäynnin osapuolena hallintotuomioistuimessa on prosessuaalisten asianosaisten lisäksi myös viranomainen, joka on tehnyt valituksen kohteena olevan hallintopäätöksen. Lakiin on otettu yleissäännös siitä, että alkuperäisen hallintopäätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus valittaa ensi asteen hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään hallintotuomioistuimeen, jos hallintopäätöstä on ensi asteessa muutettu tai se on kumottu. Uudistus antaa mahdollisuuden korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen saamiseen myös tapauksissa, joissa hallinto-oikeuden päätös on ollut asianosaiselle myönteinen. Lisäksi laissa täsmennetään päätöksen tehneen viranomaisen velvollisuutta antaa lausunto, vastata valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja esittää tuomioistuimen pyytämä lisäselvitys asetettuun määräaikaan mennessä.

  • Selvityksen rajoittaminen
    Pääsääntönä on aiemman sääntelyn tavoin se, että vireillä olevassa asiassa voidaan esittää uusia selvityksiä siihen asti, kunnes päätös on annettu. Uuden lain 48 §:n mukaan hallintotuomioistuin voi kuitenkin asettaa asian laatuun nähden kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa oikeudenkäynnin osapuolen on toimitettava mahdollinen lisäaineisto asiassa. Määräaikaa voidaan käyttää vain tilanteessa, jossa hallintotuomioistuimen käsityksen mukaan kaikki asian ratkaisuun tarvittavat selvitykset on jo saatu ja tuomioistuin on tekemässä päätöstä asiassa.

  • Asiakokonaisuuden yhdistäminen
    Lain 11 §:n mukaan samaan asiakokonaisuuteen kuuluvat asiat voidaan käsitellä samassa hallinto-oikeudessa siinäkin tapauksessa, että ne kuuluvat hallinto-oikeuksien alueellista toimivaltaa koskevien säännösten perusteella käsiteltäviksi eri hallinto-oikeuksissa. Asiakokonaisuuden yhdistämisessä ei voida kuitenkaan poiketa hallinto-oikeuksien asiallista toimivaltaa koskevista säännöksistä. Näin ollen esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeudesta ei voida siirtää toiseen hallinto-oikeuteen arvonlisäverotusta koskevaa asiaa tai muuta asiaa, joka kuuluu Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi keskitettyyn asiaryhmään.

  • Suullinen valmistelu ja käsittely
    Lain 47 §:ssä on yleissäännös suullisesta valmistelusta, joka voidaan järjestää sen selvittämiseksi, mistä asiaan liittyvistä seikoista oikeudenkäynnin osapuolet ovat erimielisiä sekä mitä selvitystä vaatimusten tueksi on esitettävissä. Suullisessa valmistelussa ei kuulla todistajia eikä asiantuntijoita. Suullisen valmistelun järjestäminen ei edellytä, että sen jälkeen järjestettäisiin suullinen käsittely, katselmus tai tarkastus. Suullisen käsittelyn järjestämistä koskevaa sääntelyä on lain 7 luvussa täsmennetty aiemmasta niin, että järjestämistä arvioitaessa korostuu suullisen käsittelyn tarpeellisuus tosiseikkojen selvittämiseksi tai muutoin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiseksi.

  • Katselmus ja tarkastus
    Lain 48 §:ssä on säännös siitä, että katselmus voidaan tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa vain, jos se on välttämätöntä asian selvittämiseksi. Lain 49 §:ssä on uusi yleissäännös tarkastuksesta, joka on katselmusta kevyemmässä menettelyssä toteutettava asian selvittämiskeino. Sitä voidaan käyttää vain tosiseikan todentamiseksi. 

  • Itsekriminointisuoja ja hyödyntämiskielto
    Lain 69 §:n 4 momentin mukaan todistaja saa jättää kertomatta seikan, jonka kertominen saattaisi hänet tai hänen läheisensä syytteen vaaraan tai myötävaikuttaisi hänen tai hänen läheisensä syyllisyyden selvittämiseen. Hallintotuomioistuimen tulee jättää hyödyntämättä laissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden vastaisesti tai muulla tavoin lainvastaisesti hankittu selvitys, jos hyödyntäminen vaarantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen.

  • Tiedoksiantomenettelyn keventyminen
    Lain 90 §:n mukaan tiedoksianto on toimitettava todisteellisesti vain, jos se koskee velvoittavaa päätöstä, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika. Sähköinen tiedoksianto on mahdollinen, jos vastaanottajat voivat käyttää sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 18 §:ssä tarkoitettua tunnistautumistekniikkaa. Suullisen tiedoksiannon käyttäminen, esimerkiksi puhelimitse, on oikeudenkäynnin aikana annettavien asiakirjojen tiedoksiannossa mahdollista silloin, kun kyseessä on asiakirja, jonka merkityksen asianosainen epäilyksettä ymmärtää. Suullisesti ei voida antaa tiedoksi asian käsittelyn lopettavaa päätöstä, sellaista välipäätöstä, johon saa hakea muutosta valittamalla tai hyvin laajaa asiakirjaa.

  • Valitusluvan tarve
    Lain 107 §:n mukaan pääsääntönä on, että hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Poikkeuksista valituslupasääntelyyn säädetään erikseen.

  • Päätöksen purkaminen
    Kantelusta itsenäisenä ylimääräisenä muutoksenhakukeinona on lain 113 §:ssä luovuttu ja kanteluperusteet on yhdistetty purkuperusteisiin. Päätöksen purkamista on haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun purettavaksi haettu päätös sai lainvoiman. Kuulemisvirheen perusteella tehtävän hakemuksen määräaika on kuusi kuukautta. Erityisen painavista syistä päätöksen purkamista voidaan hakea määräajan päätyttyä. Myös ylimpinä laillisuusvalvojina toimivilla valtioneuvoston oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä on oikeus hakea päätöksen purkamista. Lain 118 §:n 5 momentin mukaan muun hakijan kuin viranomaisen on päätöksen purkamista koskevassa asiassa käytettävä asianajajaa, julkista oikeusavustajaa tai luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa.

Lisätietoja
Säädöshanke eduskunnan sivuilla
Hallituksen esitys (HE 29/2018)