Ajankohtaista

Valtteri Nykänen (OTN-yo, Lapin yliopisto) on aloittanut työt projektiavustajana 3.4.


”Olen ollut reilun kuukauden ajan Lexin uusin tulokas. Työskentelyn aloitin huhtikuun alkupuolella keväisen aurinkoisessa Joensuussa. Pääasiallisena työtehtävänäni on ollut ja tulee jatkossakin olemaan ajantasaisen ja asiakaskohtaisen Lex-palvelun ylläpito sekä uuden taloushallinnon lainsäädännön sisältävän palvelupaketin valmistelu. Työskentelyn ohessa opiskelen oikeustiedettä Lapin yliopistossa nyt kolmatta kevättä. Opinnoissani olen perehtynyt muun muassa ympäristö- ja yhtiöoikeuteen, minkä vuoksi alun perin hainkin juuri Linnunmaa Lexiin työskentelemään.”

”Alkutaipaleeni Lexin tiimissä on sisältänyt luonnollisesti perehdytystä talon käytäntöihin ja työtehtäviini. Työkaverini ovat olleet aina valmiita auttamaan uusiin tehtäviin liittyen, minkä vuoksi kelkkaan on ollut helppo hypätä kovastakin vauhdista. Positiivisessa ja tavoitteellisessa ilmapiirissä työskentely on tuntunut omalta ja kun soppaan lisätään vielä itselleni mielenkiintoiset juridiikan osa-alueet, voidaan varovaisesti puhua jopa unelmaduunista!”

”Työn ja opiskeluiden vastapainona harrastan vapaa-ajallani monipuolisesti liikuntaa. Tällä hetkellä suurin ihastukseni kohde on keltainen karvapallo, joten kesällä tulen usein työpäivän jälkeen suunnistamaan tenniskentille.”


Valtterin tavoitat sähköpostitse osoitteesta valtteri.nykanen@linnunmaalex.fi.

Scroll to Top