Ajankohtaista

WP29-työryhmän ohjeet EU:n tietosuoja-asetuksen tulkitsemisesta

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisen alkaminen lähestyy: henkilötietojen käsittelyn tulee olla asetuksen mukaista toukokuun 25. päivään mennessä. EU:n tietosuojaviranomaisista koostuva WP29-työryhmä on julkaissut useita ohjeita asetuksen soveltamisen tueksi. Tähän mennessä on julkaistu seuraavat ohjeet:

Ohjeet auttavat tietosuoja-asetuksen tulkinnassa, mutta huomaathan, että niissä esitetyt tulkinnat eivät ole oikeudellisesti sitovia. Suomen tietosuojavaltuutetun mukaan työryhmä julkaisee vielä myöhemmin ohjeet tietosuojasertifikaatteja myöntävien tahojen akkreditoinnista sekä henkilötietojen siirrosta kolmansiin maihin tai kansainvälisille järjestöille.


Tarvitsetko apua tietosuoja-asetuksen soveltamisessa tai henkilökuntasi kouluttamisessa? Linnunmaa Lex järjestää Tietosuojatyöpajaa, jonka tavoitteena on selkeyttää EU:n tietosuoja-asetuksen tuomia uusia velvoitteita ja varmistaa, että kaikki olennainen on tiedossa ennen siirtymäajan päättymistä 25.5.2018. Tietosuojatyöpajan sisältöä voidaan muokata yrityksesi tarpeiden mukaan. Lue lisää tietosuojatyöpajasta täältä.

Tiedustelut ja ajanvaraukset:
Tiina Juntunen
+ 358 44 765 4414
tiina.juntunen@linnunmaalex.fi

Scroll to Top