Ajankohtaista

Vastuullisuustyössä: 106-vuotias Kuusakoski mittaa menestystä sukupolvissa

Kuusakoski on kasvanut sadassa vuodessa perheyrityksestä kansainväliseksi kierrätysliiketoiminnan edelläkävijäksi. Yritysvastuu on liiketoiminnan ytimessä ja näyttäytyy vahvasti paikallisesti merkittävän työllistäjän HR-toiminnassa. Henkilöstöpäällikkö Nina Perttula kertoo, miten yritys toteuttaa vastuullisuuttaan.

Kuusakoski financialstat 2014 shadow scrap nature 1 pienempi

Kuusakoski Oy näkee sosiaalisen hyvän ehtona menestyvälle bisnekselle. Siihen sisältyy palanen perheyhtiön sadan vuoden taakse ulottuvaa historiaa, vastuu tulevien sukupolvien hyvinvoinnista, lupaus toiminnan läpinäkyvyydestä sekä jatkuva panostus oman henkilöstön hyvinvointiin. Satsaukset HR-toimintaan näkyvät muun muassa pitkinä työurina.

– Meidän talossamme henkilöstöhallinto on aktiivisesti monessa mukana. Se on mielestäni suuri ilo ja ehdoton edellytys, kun halutaan, että henkilöstö voi hyvin ja yritys menestyy, kertoo Kuusakosken henkilöstöpäällikkö Nina Perttula.

Perttulan vastuulle lukeutuvat Kuusakosken henkilöstöasiat kaikissa yhtiön Suomen yksiköissä. Lisäksi hän istuu yhtiön ohjausryhmässä. Toimipisteitä yhtiöllä on pääkaupunkiseudun ohella lähes 20 paikkakunnalla ympäri Suomea. Perttula pyörittää 4 hengen HR-tiimiä, joka tekee tiivistä yhteistyötä välimatkoista huolimatta.

Jos mielit menestyä, toimit vastuullisesti


– Me emme ole ulkoistaneet HR-asioita. Hoidamme lähes kaiken itse rekrytoinnista palkanmaksuun ja siltä väliltä. Niinpä tarvitsemme arjessa paljon tietoa sääntelystä.

Kuusakosken HR-tiimin apuna lakitiedon hallinnassa toimii Linnunmaa Lexin HR- & Talous-lakiseurantapalvelu. Verkossa toimivasta palvelusta tiimi saa ajantasaisen tiedon työlainsäädännön vaatimuksista digitaalisen lakikirjaston ja palveluun sisältyvän neuvonnan avulla.

– Kun henkilöstöhallinto tietää yhtäältä, mitä talon sisällä tehdään ja toisaalta millaisia muutoksia toimintaympäristössä, kuten sääntelykentässä tapahtuu, on toiminta hyvällä pohjalla, Perttula sanoo.

– Lexin palvelut antavat meille turvallisen tunteen siitä, että olemme perillä velvollisuuksistamme ja saamme tiedon niistä muuttuvista vaatimuksista, jotka meidän kuuluu täyttää.

Perttula tietää, ettei Kuusakoski ole ainoa vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden nimiin vannova yritys. Hän muistuttaa, että lainsäädännön tunteminen on vähimmäisvaatimus vastuulliselle toiminnalle.

– Yritykset lausuvat nyt mielellään korulauseita vastuullisuudesta. Jos haluaa aidosti kantaa vastuunsa, täytyy ihan ensimmäiseksi tietää ja tunnistaa omaa toimialaa koskeva lainsäädäntö.
– Jos yritys ei välitä vastuistaan, se voi nousta nanosekunnissa uutis- ja someotsikoihin. Yritysmaineen palauttaminen ei ole ihan helppo tehtävä, huomauttaa yhtiön työnantajamielikuvan parissa työskentelevä Perttula.

Lakitiedon tulee olla heti saatavilla

Perttula ja muu HR-tiimi käyttää talous- ja henkilöstöhallinnon palvelua arjen apuvälineenä viikoittain. Aina silloin, kun tietoa sääntelystä tarvitaan.

– Ennen ehkä ostit työlakien kirjan, jonka joku oli taittanut kivaan muotoon. Samalla kun sait sen käsiisi, sen sisältämä lakitieto oli jo vanhentunut. Nykypäivänä ajantasainen lakitieto on digitaalista ja aina saatavilla.

Perttula kiittelee Linnunmaa Lexin palvelua siitä, että digisisällön lisäksi tarjolla on aina yhteys lakiasiantuntijoihin.

– Palvelu sisältää lakitekstin ohella paljon extraa, mikä helpottaa lainsäädännön ymmärtämistä. Lisäksi ihmiskontakti ja tulkinta-apu löytyy hetkessä.

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelun ohella Kuusakoski on käyttänyt vuodesta 2017 lähtien Linnunmaa Lexin EHS-lakiseurantapalvelua, joka kokoaa yhteen ympäristö-, terveys- ja turvallisuuslainsäädännön. Sääntelytiedon ohella palvelu täyttää yrityksen standardien (mm. ISO 14001, ISO 9001) velvoitteen lainsäädännön seurannasta ja vaatimusten täyttymisen arvioinnista. Linnunmaa Lexin kautta myös koko henkilöstö pääsee lukemaan työpaikalla nähtävänä pidettävät lait.

– On ollut ilo seurata Linnunmaa Lexin hienoa kehitystä ja palvelukentän laajentumista näinä vuosina. Verkkopalvelu on aina toiminut hyvin. Sen kehitystyöhön panostetaan jatkuvasti ottamalla käyttöön innovatiivisia ratkaisuja.

Nina Perttula webLEX TOP 3

Kuusakosken henkilöstöpäällikkö Nina Perttula listasi 3 asiaa, joita hän eniten arvostaa Linnunmaa Lexin palveluissa. 

 

  1. Viestintä ja asiakaspalveluhenkisyys
    ”Linnunmaa Lexin kaikista lakiasiantuntijoista huokuu asiakaspalveluhenkisyys. Asiakasta oikeasti kuunnellaan ja kysymyksiin vastataan. Kaikki asiantuntijat ovat ihailtavan rauhallisia ja hyvällä ulosannilla varustettuja juridiikan osaajia, joiden kanssa on helppo keskustella.”

  2. Nopeus ja ajantasaisuus
    ”Viimeisen vuoden aikana HR-alalle on tullut isoja lakimuutoksia ja korona on vielä tuonut uuden tuulen muutoksiin. Käyttäjän näkökulmasta Linnunmaa Lexin lakiseuranta toimii nopeasti ja ajantasaisesti”.

  3. Chat-palvelu
    ”Lexin asiantuntijachat on ehdottomasti mansikka kakun päällä. Ihmiskontakti löytyy pienessä hetkessä. Chatista saa nopean vastauksen kysymyksiin ja vahvistuksen sille, että lakipykälä on ymmärretty oikein.”

Etsitkö tietoa ajantasaisesta lainsäädännöstä? Tutustu Linnunmaa Lexin lakiseurantapalveluihin. Näppärän verkkopalvelun avulla pidät itsesi aina ajantasalla sääntelyn vaatimuksista ja niiden muutoksista. Kuukausimaksullisiin palveluihimme sisältyy jatkuva erikoisjuristien tuki ja tulkinta-apu chatissa.

Vastuullisuustyössä-juttusarjassa haastattelemme asiakkaitamme monipuolisesti eri toimialoilta ja eri toimenkuvissa. Artikkeleissa kerrotaan niistä tärkeistä toimista, joilla asiakkaamme toteuttavat yritysvastuutaan sen eri osa-alueilla. Artikkelit julkaistaan Lexin lakiuutisissa ja voit seurata niitä somessa hashtagilla #vastuullisuustyössä

Scroll to Top