Ajankohtaista

Ympäristönsuojelulain muutos voimaan: ympäristölupavelvollisuus poistuu useilta laitoksilta

Ympäristönsuojelulain muutos (437/2017) tulee voimaan tänään 1.9.2017. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen lakimuutoksen myötä noin 300 ympäristöluvanvaraisen laitoksen tai muun toiminnan ympäristölupavelvollisuus poistuu joko kokonaan tai muuttuu hallinnollisesti kevyemmäksi rekisteröintivelvollisuudeksi.

Lakimuutoksella esimerkiksi nostettiin huomattavasti tiettyjä orgaanisia liuottimia käyttävien laitosten, eli niin kutsuttujen VOC-laitosten, yleistä lupakynnystä. Ennen lakimuutosta VOC-laitoksella tuli olla ympäristölupa, mikäli sen vuosittainen liuottimien kulutus oli yli 10 tonnia. Jatkossa lupavelvollisuus alkaa 50 tonnia ylittävästä vuosikulutuksesta. Aiemmin luvanvaraiset VOC-laitokset, joiden orgaanisten liuotinten kulutus jää uuden luparajan alapuolelle, siirtyvät rekisteröitävien toimintojen joukkoon. Käytännössä yksittäisen, rekisteröitäväksi muuttuneen VOC-laitoksen olemassa oleva lupa raukeaa siinä vaiheessa, kun sen toiminta muuttuu olennaisesti tai ympäristölupaa on tarpeen muuttaa (kts. luvanvaraisen toiminnan olennaisesta muuttamisesta ja ympäristöluvan muuttamisesta ympäristönsuojelulain 29 ja 89 §).

Myös kiinteiden betoniasemien ja betonituotetehtaiden ympäristöluvanvaraisuudesta luovuttiin ja nekin tulee jatkossa rekisteröidä. Kyseisten toimintojen luvanvaraisuus lakkaa kuitenkin vasta sen jälkeen, kun parasta aikaa valmisteltavana oleva valtioneuvoston asetus kiinteiden betoniasemien ja betonituotetehtaiden ympäristövaatimuksista on annettu. Hallituksen esityksen mukaan tavoitteena on, että asetus tulisi voimaan viimeistään vuoden 2018 alussa.

Vaikka lakimuutoksella karsittiin useita laitostyyppejä pois ympäristölupavelvollisten toimintojen luettelosta, toiminnanharjoittajien tulee huomata, että laitos saattaa säilyä ympäristöluvanvaraisena muulla perusteella. Esimerkiksi ympäristönsuojelulain 27 §:ssä säädetään, että kaikilla toiminnoilla, joista saattaa aiheutua kohtuutonta rasitusta naapureille, tulee olla ympäristölupa – toimialasta täysin riippumatta. Jos ympäristölupavelvollisuuden jatkumisesta on epäselvyyttä, toiminnanharjoittaja voi lakimuutoksen siirtymäsäännöksen nojalla pyytää lupaviranomaiselta selventävää päätöstä siitä, onko laitoksen ympäristölupa rauennut. Selventävän päätöksen antamisesta ei peritä maksua.

Voit lukea lisää ympäristönsuojelulain muutoksesta ympäristöministeriön tiedotteesta.

Scroll to Top