Ajankohtaista

Vähennä ja vältä, kierrätä ja korvaa – kansallinen muovitiekartta on julkaistu

Ympäristöministeriön asettama yhteistyöryhmä on julkaissut kansallisen muovitiekartan, johon on koottu keskeisiä toimia muovien aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseksi. Tiekartta vastaa EU:n tammikuussa 2018 julkaisemaa muovistrategiaa, jonka tavoitteena on vähentää muovijätteen aiheuttamia ongelmia tehostamalla muovin kierrätystä ja kehittämällä muovituotteiden uudelleenkäyttöä.

Kansallisen muovitiekartta on työryhmän mukaan ensiaskel kohti uutta ja kestävää muovitaloutta. Työryhmä on pohtinut lyhyen ja pitkän aikavälin toimia muoveista aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseksi, ja muovitiekarttaan on koottu toimia, joiden avulla voidaan muun muassa vähentää muovin käyttöä, tehostaa muovin kierrätystä ja uusiokäyttöä sekä vauhdittaa uusia kiertotalouden innovaatioita muoveja korvaavien ratkaisujen löytämiseksi. Tällaisia toimia olisivat esimerkiksi muovijätteen tehokas lajittelu rakennustyömailla, muovien korvaaminen uusilla biopohjaisilla ja täysin biohajoavilla katemateriaaleilla sekä erilliskeräysvaatimusten uudistaminen. Työryhmä esittää myös, että kertakäyttöisiin muovituotteisiin kohdistettavan muoviveron toteuttamisvaihtoehdot tulisi selvittää.

Kansallisen muovitiekartan ja lisätietoa löydät ympäristöministeriön sivuilta.

Scroll to Top