Ajankohtaista

Uusi asetus laajentaa jätteiden hyötykäyttömahdollisuuksia maarakentamisessa

Valtioneuvosto antoi 7. joulukuuta 2017 asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (MARA-asetus). Uusi asetus tukee kiertotaloutta ja ohjaa jatkossa jätteitä entistä tehokkaammin hyötykäyttöön. Asetuksen tavoitteena on tehdä jätteestä rakennustuotetta korvaavaa materiaalia, vähentää loppusijoitettavan jätteen määrää ja säästää luonnonvaroja. Tämän takia maarakentamisessa hyödynnettävien jätteiden käyttömahdollisuuksia laajennetaan lisäämällä asetukseen uusia käyttökohteita ja jätemateriaaleja, kuten tiilimurske ja valimohiekka.

Käytännössä uuden MARA-asetuksen myötä jätteiden käyttö helpottuu kohteissa, joissa kivi- ja maa-ainesta voidaan korvata esimerkiksi betonimurskeella ja rengasrouheella. Tällöin jätteiden hyödyntämisen lisäksi säästettäisiin erityisesti hiekka- ja soramuodostumia. Samalla yrityksiä kannustetaan kehittämään jätteiden käsittelyä siten, että hyötykäytettävät jätteet ovat ympäristön kannalta turvallisia ja täyttävät käytön edellyttämät tekniset vaatimukset. Keskeinen muutos on, että uudessa asetuksessa haitallisten aineiden raja-arvoja ei enää määritetä materiaalikohtaisesti, vaan raja-arvot ovat jatkossa rakennekohtaisia. Asetuksen tavoitteena on niin ikään se, että maarakentajat saisivat nykyistä helpommin käyttöönsä edullisia materiaaleja, ja että jätettä voisi käyttää maarakentamisessa myös yksityisalueilla. Samalla jätteen tuottajille syntyisi säästöjä.

Jätteiden hyötykäyttö edellyttää maarakentamiselta suunnitelmallisuutta. Rakentamiskohteiden on ennen kaikkea oltava alueen maankäytölle asetettujen tavoitteiden ja rakentamisesta annettujen määräysten mukaisia ja hyödynnettävien jätteiden laatu tulee varmistaa. Esimerkiksi joillakin herkillä alueilla, kuten 1- ja 2-luokan pohjavesialueilla ja lasten leikkipuistoissa, jätteiden hyötykäyttö maarakentamisessa vaatii ympäristöluvan. Yritysten kannalta merkittävää on, että jätteiden hyödyntämiseen ei pääsääntöisesti enää tarvitse hakea ympäristölupaa, vaan rekisteröintimenettely riittää.

Uusi asetus korvaa nykyisen MARA-asetuksen (591/2006) ja se tulee voimaan 1. tammikuuta 2018. Lue tarkemmin asetuksen sisällöstä ja perusteluista ympäristöministeriön tiedotteesta sekä muistiosta.

Scroll to Top