Lakiuutiset

Muutoksia metsänhoidon tukiin

Osana hallituksen säästötavoitteita useita metsänhoitoon myönnettäviä tukia on leikattu ja tuen myöntämisehtoja rajattu. Kestävän metsätalouden määräaikaiseen rahoituslakiin (34/2015) tehtyjen muutosten myötä luovuttiin kokonaan juurikäävän torjuntaan sekä taimikon varhaishoidon yhteydessä kaadetun pienpuun keräämiseen myönnettävistä tuista. Lisäksi terveyslannoitukseen myönnettävää tukea maksetaan jatkossa vain sellaisten suometsien tuhkalannoitukseen ja lannoitukseen, joiden maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Myöskään taimikon varhaishoidon tai nuoren metsän hoidon tukea ei vastedes makseta alkuperäisessä hakemuksessa ilmoitettua laajemmalta hoitotyön pinta-alalta.

Metsänhoidon tukia koskevien muutosten yhteydessä säädettiin myös juurikäävän torjuntaa koskevasta velvoitteesta. Metsätuholakiin (1087/2013) lisättiin uusi 8 a §, jonka mukaan metsän hakkaajan on kivennäis- ja turvemaalla tehtävän hakkuun yhteydessä huolehdittava juurikäävän torjunnasta lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta johtuvasta juurikäävän torjuntavelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan jatkossa tuomita sakkorangaistus. Uutena säädöksenä annettiin valtioneuvoston asetus juurikäävän torjunnasta (264/2016). Asetuksessa säädetään tarkemmin juurikäävän leviämisen riskialueista ja torjuntakohteista, hyväksyttävistä torjuntamenetelmistä sekä ilman lämpötilaa koskevista rajauksista. Metsänhoidon tukien muutoksia ja juurikäävän torjuntavelvollisuutta koskevat uudet määräykset tulivat voimaan 18.4.2016.


« Takaisin