Lakiuutiset

Liikennemarkkinoiden sääntely uudistuu ‒ liikennekaari edennyt toiseen vaiheeseen

Hallituksen kolmessa vaiheessa toteutettava liikennemarkkinoiden sääntelyhanke on edennyt toiseen vaiheeseen. Uudessa liikennekaareksi kutsutussa laissa tullaan yhdistämään henkilö- ja tavaraliikennettä koskeva sääntely yhdeksi kokonaisuudeksi. Liikennekaariuudistus kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten sujuvoittamiseksi.
Uuden liikennekaaren myötä liikennemarkkinoiden sääntely vapautuu vahvan julkisen ohjauksen piiristä. Muutos tarjoaa markkinoita uusille ja kasvumahdollisuuksia vanhoille toimijoille. Liikennekaariuudistus poistaa esteet myös liikennemarkkinoiden digitalisoitumisen tieltä sekä lisää innovaatioita. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi uusien, kaikki eri liikennemuodot junasta lentokoneisiin kattavien varausjärjestelmien syntymistä.
Digitalisaation avulla voidaan nykypäivänä tarjota nopeinta, tehokkainta ja ajantasaisinta palvelua monilla eri toimialoilla. Nyt on liikennemarkkinoiden vuoro uudistua. Myös Kauppalehti on 23.9.2016 pääkirjoituksessaan todennut digitalisaation tarjoavan rajattomat mahdollisuudet murrosvaihetta eläneille liikennejärjestelmille.

Parhaimmillaan liikennekaariuudistus voi lisätä yrittäjyyttä, nopeuttaa uusien järjestelmien kehitystä ja kasvattaa monipuolisempaa palvelutarjontaa. Nykytilanteeseen verrattuna uudistus näyttäisi tarjoavan etuja niin yhteiskunnalle, yrittäjälle kuin yksityishenkilöillekin.
Hallitus on antanut eduskunnalle liikennekaarta koskevan lakiesityksen 22. syyskuuta. Liikennekaaren olisi tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2018.
Lue lisää liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteesta täältä ja täältä. Uutisessa mainitun kauppalehden pääkirjoituksen voit lukea kokonaisuudessaan täältä.


« Takaisin