Ajankohtaista

Esittelyssä: Maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntö

Maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön perusta

Suomessa rakentamisen ohjaus perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin, sen nojalla annettuun  maankäyttö- ja rakennusasetukseen ja Suomen rakentamismääräyskokoelmaan. Keskeisin alueiden ja rakennusten suunnittelua, rakentamista ja käyttöä ohjaava laki on maankäyttö- ja rakennuslaki.  Rakentamistöiden luonteesta johtuen rakennushankkeesta vastaavan on oltava selvillä myös joukosta muita velvoitteita, jotka sijoittuvat esimerkiksi rakennustuotteita, ympäristönsuojelua ja työturvallisuutta koskevan lainsäädännön piiriin.

Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteet

Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle. Sen tarkoitus on myös edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Rakentamisessa on otettava huomioon eri väestöryhmien, luonnon, ympäristön ja yhdyskunnan yleiset tarpeet. Käytännössä tämä tarkoittaa vuorovaikutteista kanssakäymistä eri intressejä edustavien osapuolten välillä maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty rakentamisen yleisistä edellytyksistä. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Yksi tärkeimmistä rakentajan velvollisuuksista on rakennuksen käyttöturvallisuuden huomioon ottaminen. Rakennus on suunniteltava ja rakennettava sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla niin, että sen käyttö ja huolto on turvallista. Kunnissa rakentamisen valvonnasta ja neuvonnasta vastaa rakennusvalvontaviranomainen. Lopullinen vastuu lain vaatimukset täyttävästä rakentamisesta on rakennushankkeesta vastaavalla.

Yksityiskohtaisemmat ohjauskeinot

Maankäyttö- ja rakennusasetuksessa on säännelty yksityiskohtaisemmin rakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta sekä rakentamisen luvanvaraisuudesta ja lupamenettelystä. Siinä on annettu myös velvoitteet rakennustyön suoritukseen ja rakentamiseen liittyvistä järjestelyistä.

Ympäristöministeriö ylläpitää Suomen rakentamismääräyskokoelmaa, johon kootaan maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annetut rakentamista koskevat säännökset ja rakentamismääräykset sekä ministeriön ohjeet. Suomen rakentamismääräyskokoelmaan on sisällytetty myös valtion muiden viranomaisten antamia rakentamista koskevia määräyksiä. Rakentamismääräyskokoelma sisältää maankäyttö- ja rakennuslakia sekä -asetusta yksityiskohtaisempia ja teknisempiä säännöksiä ja ohjeita esimerkiksi rakenteiden lujuuteen, eristyksiin ja paloturvallisuuteen liittyen.

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslainsäädännössä

Ympäristöministeriö on käynnistänyt maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen. Uudistuksen taustalla on tarve uudistaa maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntö vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Lakiuudistuksen ensivaiheessa alueidenkäytön suunnittelua ja rakentamista selvitetään omina osahankkeinaan. Kokonaisuudessaan uudistuksen on tarkoitus valmistua ensi vuosikymmenen alkupuolella. Lisätietoa uudistuksesta voit lukea täältä.

Rakentamista koskevia asetuksia ollaan puolestaan uudistamassa aiemmin, vuoteen 2018 mennessä. Rakentamismääräyskokoelman määräyksiä ja ohjeita voidaan soveltaa siirtymäajan puitteissa kunnes uudet säännökset on annettu. Uudistuksella on pyritty selkeyttämään ja vähentämään sääntelyä sekä lisäämään sääntelyn yhtenäisyyttä ja ennakoitavuutta.

Uudessa lainsäädännössä on etenevässä määrin kiinnitetty huomiota rakennusten energiatehokkuuteen. Suomen on tarkoitus siirtyä uudisrakentamisessa Euroopan unionin yhteisten tavoitteiden mukaiseen lähes nollaenergiarakentamiseen. Ympäristöministeriö valmistelee kansallista lainsäädäntöä ja ohjeita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Asetusluonnokset uuden rakennuksen energiatehokkuudesta, sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta ja energiamuotojen kertoimista on toimitettu komissiolle 17.2.2017.

Scroll to Top